Iitlahden kosteikko

Kohteesta Rajupusuwiki
Versio hetkellä 27. huhtikuuta 2012 kello 07.08 – tehnyt Anu (keskustelu | muokkaukset)
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Iitlahden kulttuurimaiseman alueelle on muodostumassa Suomen suurimpia lintukosteikkoalueita. Kosteikko sijaitsee Peltosaaren ympärillä ja rajoittuu Saimaan Hovinlahteen ja Kivirannanlahteen Sulkavan Iitlahdessa. Vaikka kosteikon tekeminen on kesken, ovat kevään 2012 muuttolinnut jo löytäneet alueen. Huhtikuussa 26.4. 2012 alueella oli yli 50 joutsenta, hanhia, kurkia ja sinisorsia. Myös kahlaajien ääniä kuului. Lisäksi karhu näyttäytyi läheisellä Saimaan lahdella (Kivikkoranta), karhulla oli selvästi joutsen paisti mielessä, kun yritti saada joutsenen kiinni jäällä. Ihmisen havaittuaan sille tuli kiire paeta takaisin Iinimen maastoon.



Joutsenia kosteikolla

 


Video ja kuvat ovat Kristian Liljeströmin kuvaamia

Joutsenia, kurkia, hanhia ja sinisorsia
Joutsenia Iitlahden kosteikolla.jpg


Kuvia alueelta

YlilentoIitlahden kosteikolla.jpg

















Iitlahden kosteikko.jpg



Kivirannanlahti

Karhun kohtaaminen kivirannanlahdella.jpg


















Karhu yritti napata joutsenen iltapalaksi tässä siirtolohkareen vieressä jäällä. Oli upea näytös. Joutsen selvisi tällä kertaa.