Laulujoutsen

Kohteesta Rajupusuwiki
Versio hetkellä 14. joulukuuta 2010 kello 09.42 – tehnyt Anu (keskustelu | muokkaukset)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tämä sivu on liitetty sivustolle Kuhakosken_eläimet .

Laulujoutsen on valkea sorsalintu. Sen nokka on keltainen. Se on leimallisesti pohjoisen lintu, joka pesii Euraasian mantereen pohjoisosissa ja siirtyy talveksi etelämmäs sulan veden perässä. Laulujoutsen on Suomen kansallislintu.

Koko ja ulkonäkö

Laulujoutsenen pituus on 140–160 cm, sen siipien kärkiväli on 205–235 cm, ja se painaa noin 9–11 kg. Aikuisen linnun höyhenpeite on valkea, nokka on tyvestä keltainen ja kärjestä musta. Nuori lintu on harmaa, ja sen nokassa on jo nähtävissä aikuisen nokan kuviot, jotka eroavat nuoren kyhmyjoutsenen mustatyvisestä nokasta. Ne voivat erottaa toisistaan nokan keltaisen alueen muodon ja laajuuden perusteella. Sukupuolet ovat samanvärisiä, mutta koiras on naarasta noin 5 prosenttia suurempi.

Laulujoutsenen räpyläjalat ovat mustat. Sydämeen päin kulkeutuva jäähtynyt veri ja varpaisiin päin kulkeutuva lämmin veri ohittavat toisensa hyvin lähekkäin sijaitsevissa verisuonissa, jolloin kylmä veri lämpenee ja lämmin veri taas jäähtyy. Laulujoutsen voi joko nostaa koiven lämpenemään höyhenyksen sekaan tai painautua kokonaan jalkojensa päälle, niin että jalat ovat höyhenyksen suojassa.

Laulujoutsenen "laulu" on kuin vaskipuhaltimen tai ison urkupillin ääni, syvä töötötys, joka on selvästi melodisempi kuin hanhien tööttäily. Sen lentäessä ei kuulu samanlaista voimakasta viuhuvaa ääntä kuin kyhmyjoutsenella.

Sulkasato

Nuori joutsen sulkii syntymistään seuraavana kesänä ja on valkoinen toisena elinsyksynään. Kaikki siiven yläpeitinhöyhenet eivät tosin uusiudu, joten läheltä tarkasteltuna voi erottaa kuluneita harmahtavia höyheniä, jotka ovat jääneet jäljelle nuoruuspuvusta. Aikuisen linnun sulkasato tapahtuu kesällä, heinäkuun alkupuolella. Naaras aloittaa sulkimisen vähän koirasta aiemmin. Siipisulat irtoavat muutamassa päivässä ja lintu on kiivaimman sulkasadon aikana lentokyvytön 5–6 viikkoa. Tästä ei kuitenkaan ole linnulle suurta haittaa, sillä sulkasadon aikaan ravintoa on runsaasti tarjolla.

Lisääntyminen

Joutsenpari solmii elinikäisen liiton, mutta jos puoliso kuolee, saattaa toinen pariutua uudelleen. Pariutuminen tapahtuu jo nuorena, ennen ensimmäistä pesintää. Järvellä voi olla, koosta riippuen, useitakin pareja. Kyhmyjoutsen taas pesii myös tiiviissä yhdyskunnissa ainakin lounaissaaristossa, mutta sellaisesta ei ole laulujoutsenien osalta ainakaan Suomesta julkaistua tietoa. Laulujoutsenet vartioivat reviiriään erittäin tiukasti. Koiras karkottaa vieraat joutsenet väkivaltaisesti, ja sen on havaittu jopa tappaneen tunkeilijan. Naaras ei ole yhtä aggressiivinen mutta kannustaa koirasta tämän puolustaessa reviiriä. Joutsenet karkottavat pesänsä tuntumasta myös muita lintuja ja nisäkkäitä.


Elinympäristö Suolammet ovat tyypillisiä pesäpaikkoja.

Laulujoutsen välttää pesimistä kovin suurten järvenselkien äärellä. Etelämpänä se suosii reheviä lampia ja suojaisia järvenlahtia. Ravinnon saatavuus määrää reviirin koon: etelässä voi riittää kymmenkunta hehtaaria, mutta pohjoisessa reviiri voi olla satakin hehtaaria. Aivan viime vuosina on tavattu pesiviä pareja myös rehevissä merenlahdissa lähinnä Pohjanlahdella. Muuttomatkoillaan linnut pysähtyvät ruokailemaan matalille merenlahdille ja saariston luotojen rantaveteen. Talveksi ne asettuvat usein kaupunkien lintulammikoille ja satamiin. Islannissa, missä lintua ei ole koskaan metsästetty, joistakin laulujoutsenista on tullut puistolintuja pulujen ja pullasorsien tapaan.

Ravinto

Ravinnokseen joutsen repii pitkän kaulansa ja vahvan nokkansa avulla järven pohjasta vesikasveja ja niiden juuria, etenkin kortteita ja uistinvitaa. Se syö myös vesikasvien ilmaversoja, sekä vedessä eläviä äyriäisiä, nilviäisiä, hyönteisiä ja muita pieniä maa- ja vesiselkärangattomia. Muiden puolisukeltajien tavoin laulujoutsen pysyy ruokaillessaan veden pinnalla, mutta pitkän kaulansa ansiosta se ylettyy syömään kasvinosia jopa metrin syvyydeltä. Veden alta ruokaa hakiessaan se käyttää avukseen nokan ja kielen erittäin herkkää tuntoaistia ja nokan sarveisliuskojen avulla se erottelee kasvinosat mudasta. Maalta se voi syödä siemeniä ja meheviä kasvinosia ja myöhemmin kesällä myös mustikoita rantametsästä.

Laulujoutsen käyttää noin 75 prosenttia valveillaoloajastaan syömiseen. Poikaset syövät aluksi proteiinipitoisia hyönteisiä pesäkummun lähiympäristöstä, mutta noin kuukauden ikäisenä ne alkavat harjoitella vesikasvien syömistä. Eläinravinto on kasvaville poikasille erittäin tärkeää, sillä kasvit sisältävät vain vähän poikasten tarvitsemia proteiineja.


Lähteet: http://fi.wikipedia.org/wiki/Laulujoutsen Tiedosto:Esimerkki.jpg