Taimen

Kohteesta Rajupusuwiki
Versio hetkellä 23. syyskuuta 2010 kello 06.40 – tehnyt Taimen (keskustelu | muokkaukset)
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Taimen

Kuhakoskelle on istutettu taimenia äskettäin.tavoite on että taimenen luontainen lisääntyminen saadaan palautettua kuhakoskeen. Taimen voi kasvaa jopa 1m 4cm ja 16kg Taimenella on pilkkuja Taimenella on kolme evää alapuolella Taimen syö vesi ötökäita Taimen ei ole petokala

Lisääntyminen Taimen naaraat munii mätimunia ja uros tekee maitia. Taimen syntyy koskeen keväisin kudusta. Sieltä se poikasvaiheen jälkeen joko suuntaa vaellukselle suurempiin vesistöihin tai jää synnyinseuduilleen elämään ns. paikallisena kalana. Muutaman vuoden kuluttua taimen palaa synnyinseudulleen kutemaan. Elinympäristön ravintotilanne ja mahdollisuudet oman elinympäristönsä ulkopuoliseen vesistöön pääsemiseen vaikuttavat suuntaako taimen poikasvaiheen jälkeen noin kahden vuoden ikäisenä vaellukselle suurempaan järveen, vai jääkö se paikallisena kalana asustamaan synnyinalueilleen. Kutukoskeensa jäävät taimenet kasvavat niukemmalla ravinnolla ja hitaammin, kuin suurilla selillä pikkukaloja ravinnokseen nauttivat yksilöt. Näin ollen koskeen jäävät kalat saavuttavat sukukypsyyden pienempikokoisina kuin vaelluksella käyneet kalat.

Lähde http://fi.wikipedia.org/wiki/Taimen